Sattuma: oman maun poistaminen
John Cage sävelsi teoksen Music of Changes (1951) konsultoimalla I Chingiä, muinaista kiinalaista ennustuskirjaa, ja käytti kolikonheittoa päättääkseen sävelkorkeuksista, kestoista ja dynamiikasta. Hänen tavoitteenaan ei ollut satunnaisuus sinänsä. Hän halusi poistaa omat tapansa tieltä, jotta äänet voitaisiin kuulla ”itsenäisinä”.
Menetelmän voi lainata ilman filosofiaa. Käytä sattumaa päättämään asioista, jotka ratkaiset aina samalla tavalla. Jos aloitat aina kovaa, anna kolikon valita alun dynamiikka. Jos soitat aina täsmälleen minuutin, anna kortin valita kesto. Pidä ne päätökset, joita pidät tärkeinä, kuten materiaalien valinta, omassa hallinnassasi.
Prosessi: anna järjestelmän avautua
Steve Reichin It's Gonna Rain (1965) alkoi kahdesta samasta puhutusta lauseesta koostuvasta nauhasilmukasta, jotka hitaasti ajautuivat erilleen toisistaan. Kuuntelija kuulee uusia rytmejä, joita kukaan ei ole kirjoittanut. Terry Rileyn In C (1964) antaa ryhmälle 53 lyhyttä fraasia. Jokainen soittaja toistaa fraasia niin kauan kuin haluaa ennen siirtymistä seuraavaan, joten päällekkäisyydet ovat joka kerta erilaisia.
Brian Eno rakensi teoksen Music for Airports (1978) eripituisista nauhasilmukoista. Koska silmukoiden pituuksilla ei ollut yhteistä jaksoa, yhdistelmät muuttuivat jatkuvasti. Eno ja taidemaalari Peter Schmidt julkaisivat myös teoksen Oblique Strategies (1975), korttipakan, jossa on ohjeita luovan umpikujan purkamiseen.